Kuvat © Gestüt Meierhof.


Aurore v. Rouce

        Hannovertamma, 161cm
        synt. 7.6.2007, 8-v.
        Kasvattaja: Thesrouce / marya.
        Omistaja: Sonja P. / Ariana
        painoitus: kouluratsastus
        koulutustaso ko: va A, re: 100
       

Kaikkensa antava rouva

Anniin ihastuin heti, sillä on upeat vanhemmat ja se vaikutti viisaalta ja hyväluonteiselta. En kuitenkaan voinut uskoa vielä silloin että törmäsin näinkin suureen kultakimpaleeseen. Erittäin ylpeä olen ostoksestani, Annistahan kehittyi nopeasti kaunis ja hyvätapainen neiti, jolla ei ole ongelmia koulukentillä. Mukavaa kerrankin kisata toimivalla hevosella, joka tekee juuri niinkuin käsketään. Ei edes korjaa mitään, vaikka tietäisi että ei näin voi tehdä.

Aurore v. Rouce on kaunisliikkeinen ja yhteistyökykyinen tamma, jolla kuitenkin on oma vahva tahto. Parhaimmillaan tamma toimii kitkattomasti yhteen ratsastajan kanssa, noudattaen pientäkin kehotusta, mutta kokiessaan tulleensa kaltoin kohdelluksi, se alkaa niskoitella. Tamma on herkkä suustaan ja suitsien kovakouraisempi käsittely aiheuttaa välittömästi nurjamielisiä reaktioita. Anni on eteenpäinpyrkivä ratsastettava, jolla olisi kerran jos toisenkin oma mielipide siitä, miten lujaa metsäteillä kuuluu kulkea. Toisaalta tamma lakkaa koettelemasta ratsastajan kärsivällisyyttä, kunhan sille selkeästi osoittaa kaapin paikan. Annissa on tietynlaista cowboy-meininkiä, sillä se taipuu notkeasti tiukkoihinkin käännöksiin kovassakin vauhdissa, kuin tynnyriratsastuksessa ikään.

Hoidettavana Anni on yleisesti melko helppo, vaikka sillä onkin omat prinsessanelkeensä ja pienet oikkunsa. Harjattaessa tamma seisoo yleensä rauhallisesti paikallaan, vaikka saattaa mahan alta harjatessa hieman luimistella. Kavioiden nostaminen sujuu yleensä helposti, mutta ne tömähtävät livakasti takaisin maahan, mikäli hoitaja ei muista pitää kiirettä niitä putsatessaan. Satulointi ja suitsinta onnistuvat ongelmitta. Taluttaessa Anni on valpas ja seuraa pää pystyssä ja korvat hörössä ympäristön tapahtumia. Mikäli mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei näy tai kuulu, tamma kulkee riimun päässä vireänä, mutta säyseänä. Jos taas jokin päästää erikoisen äänen tai naapurin kissa eksyy tienpientareelle väärään paikkaan, saattaa neiti ottaa sivuaskelia. Pesupaikalla tammassa esiintyy prinsessanelkeitä, sillä veden pitää olla juuri oikean lämpöistä, jotta neiti suvaitsee seisoa aloillaan, eikä steppaile ympäriinsä vesisuihkua väistellen. Tarhasta Anni antaa kiinni ilman sen suurempia oikkuiluja, vaikka saattaakin joskus kohottaa päätään, vilkaista tulijaa ja kävellä kauemmas. Hippaleikkiä ei kuitenkaan yleensä tarvitse harrastaa, sillä kun tammaa lähestyy rauhallisesti, se antautuu ensimmäisen kauemmaksi hivuttautumisen jälkeen.

Ratsuna Anni on omassa elementissään päästessään taitamaan koulunkiemuroita. Tässä ruunikossa on potentiaalia, jota ei voi olla huomaamatta kun neiti taipuu ja vaihtaa askellajia vaivattomasti ratsastajaansa mukaillen. Eteenpäinpyrkivä tamma tarvitsee hetken verran aikaa purkaa ylimääräistä energiaa, ennen kuin asettuu ja keskittyy kunnolla työskentelyyn, joten lämmittely on hyvä hoitaa kunnolla. Vilkkaalla tammalla riittää menoa ja meininkiä, mutta se osaa esiintyä elegantisti kaula kaarella, kunhan sitä aina välillä muistuttaa siitä, mitä todella ollaan tekemässä. Esteitä Anni taitaa, kunhan ratsastaja tietää mitä on tekemässä ja antaa avut oikeaan aikaan. Maastossa tamma on vireä ja liikkuu mielellään ripeästi, se on yleisesti maastovarma, vaikka saattaakin joskus hieman väistää uusia asioita, kuten uutta tukkikasaa tien reunassa. Anni on yhteistyökykyinen, mutta ei erityisen miellyttämisenhaluinen, se tekee töitä omaksi ilokseen ja siitä kyllä näkee, milloin se nauttii. Parhaimmillaan neiti on keskittynyt tehtäväänsä ja ratsastajaansa, totellen pienimpiäkin apuja lähes samassa silmänräpäyksessä.

Kilpakumppanina tamma on reipas ja luotettava. Se tarvitsee kilpailupaikalla kunnon lämmittelyn, saadakseen purkaa hieman energiaa, jotta sen saa keskittymään varsinaiseen suoritukseen, mutta jos tämä hoidetaan kunnolla, tamma osaa todella esiintyä tuomaristolle. Ratsastajan jännitys saattaa ajoittain tarttua Anniinkin, joten sen kanssa on syytä käyttäytyä rauhallisesti. Varsinaisen suorituksen aikana tamma yleensä keskittyy hyvin ja hoitaa homman kunnialla kotiin, pistäen peliin kaiken sen, minkä osaa.

Sukutaulu

i. Albenstolz M, YLA2, KRJ-II, JPA-B ii. 51st Street
ie. Polarnoie KTK-II, KRJ-I
e. Ch Entourage Ann YLA3 ei. VIR MVA Ch. United Flip , KRJ-III
ee. VIR MVA Ch. Sincere Fall, KRJ-IV



Kisakalenteri

Vain KRJ-sijoitukset merkitty! Porrastettuja kisoja ei ole merkitty kalenteriin.
15 sijoitusta + 6 voittoa = 21

08.07.2007 KRJ Trivia, he B, 3/50
22.07.2007 KRJ Verivala, he C, 7/70
15.07.2007 KRJ CUP, va B, 3/61
11.07.2007 KRJ Trivia, he B, 3/50
12.10.2007 KRJ Adoro Estate, va A, 1/35
12.10.2007 KRJ Dakota, va B, 2/100
18.10.2007 KRJ Adoro Estate, va B, 4/62
20.10.2007 KRJ Southern E Arabs, KN Special, 1/22
16.10.2007 KRJ Te Adoro Estate, 1/41
17.11.2007 KRJ Thesrouce, va B, 1/72
17.11.2007 KRJ Evergrey, va B, 2/55
21.11.2007 KRJ Vaapukka, he A, 5/149
20.11.2007 KRJ Fiktio, he B, 9/117
20.11.2007 KRJ Fiktio, he B, 1/117
21.11.2007 KRJ Vaapukka, he A, 8/149
23.11.2007 KRJ Keskiviikko, va B, 6/85
20.11.2007 KRJ Fiktio, he B, 9/117
20.11.2007 KRJ Fiktio, he B, 1/117
20.11.2007 KRJ Fiktio, he B, 9/117
28.11.2007 KRJ Evergrey, va A, 3/53
30.11.2007 KRJ Thesrouce, va A, 3/70

Ulkoasu © ilkiö